25.7.
Aamulla herätys oli taas vanhaan tapaan noin kello 8. Aamupalan jälkeen meillä oli Villen pitämä helmihetki, jossa mielle kerrottiin rakkauden helmistä.
 |
Kyrkogårdsö |
 |
JEEJEE uusi aamu! |
 |
Navetan yläkerrassa vietetty jo useat hartaushetket... |
Ensimmäisellä oppitunnilla meille puhuttiin Jeesuksen elämästä ihmisenä ja opettajana.
Piirsimme mielenkiintoisia kuvia Jeesuksen elämänvaiheista. Pienen tauon jälkeen uusimme Jeesuksen vertauksia vuoteen 2012. Vertauksissa vilisivät niin Rautaruukki, roskakuski, radiokanavat, tietokoneet, kunnanjohtajat ja jopa punk-musiikki, joka on IN!
Lounaalla meillä oli itse kalastetusta lohesta tehty erittäin maukas lohikeitto kera kauan kaivatun saaristolaisleivän. Jälkiruokana oli ahvenanmaalaista pannukakkua, joka ei kuitenkaan sisältänyt kalaa.
Skabassa tänään oli vuorossa isospiilo, jossa Maria ja Oona olivat kauan piilossa. Maria oli piiloutunt talonpoikaispenkin sisään, ja Oona ahtautui muovisen säilytyslaatikon uumeniin.
Markusryhmissä käsittelimme lukuja 7-9. Näimme korvia raapivan räp-ooppera-esityksen, lepattavan keltaisen pilven ja valokuvia jotka antoivat kanoille huonon maineeen.
 |
Jeesus koskettaa kieltä? |
 |
Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi |
 |
Mooses, Jeesus ja Elia Siinai-vuorella |
 |
Kanoille huonoa mainetta? |
 |
Opiskelu on jeejeejee! |
 |
Jeesus ajaa pahan hengen ulos |
 |
"Nyt ei kiinnosta pätkääkään" part2 |
 |
Kyllä auringossa kelpasi touhuta! |
 |
Punaista kaikkialla!?!? |
Oppimispäiväkirjaa tehtyämme aloitimme Eetun ohjaamana pelin nimeltä Stratego, joka muistutti lipunryöstöä. Tuskaisen tunnin jälkeen voittajaa ei selvinnyt, sillä peli oli tasaista.
Nyt mennään syömään <3:llä Müshut :)
 |
HEP! |
 |
Stratego oli kaikille uusi laji... |
 |
Master of puppets |
Ilta jatkui jumiksella, jossa aiheena oli pitkäperjantai. Sen jälkeen päästiin vihdoin SAUNAAN!
Lähes kaikki uskaltautuivat pulahtamaan Itämeren suolaisissa vesissä! HUOM melkein!
Poijat taisivat oppia uuden saunalaulunkin :).
Ilta kulutettiin aloittamalla Jeesus-elokuvan katsomista, jonka jälkeen siirryimme hartauteen.
Hartaudessa Rami puhui meille särkyneistä palasista. "Olen särkynyt saviruukku..." Miksei sitä laulua enään ole laulukirjoissa? :(
Pitkän illan päätteeksi päät tyynyyn ja unta palloon!
-Eetu
 |
"Herra elämääni valvo etten harhaan vaeltaisi täällä..." |
 |
Onko kuvassa kuvaaja vai sauna vinossa? |
 |
PLUMPS |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti